Tervetuloa

Armo riittää -lehti

Kuuntele luentoja

Kirjoja Internetissä

Viikon sana

Raamattutunnit

Nuoret aikuiset

Yhteystiedot

Kristus-päivät

Tilauslomake

Linkkejä

Edellinen

2.  Joonan pakomatka ja merimiehet (1:3-2:16)

1.  Jumalan palvelijan sisin

Edellisessä luvussa käsittelimme profeetta Joonasta kertovan kirjan johdantojakeita 1:1-2. Nyt siirrymme eteenpäin. Kirja jatkuu:

"Mutta Joona päätti paeta Herraa ja matkustaa meren taakse Tarsisiin. Hän meni rannikolle Jafoon ja etsi satamasta laivan, joka oli lähdössä Tarsisiin. Maksettuaan matkansa hän astui laivaan päästäkseen meren yli pois Herran ulottuvilta", 1:3.

Raamatun lukija odottaisi, että kertomus Joonasta jatkuisi alkujakeiden jälkeen näin: "Joona nousi ja meni Niniveen, niin kuin Herra oli häntä käskenyt." Joona kyllä "nousi ja lähti" (sen kertoo heprealainen teksti). Mutta hän lähti täsmälleen päinvastaiseen suuntaan kuin Jumala halusi.

Tämä on Joonan kirjan ensimmäinen yllätys. Joona oli Jumalan sanan julistaja. Mutta nyt, yhtäkkiä, hän ei enää katsonut sanaan vaan hän katsoi siihen tehtävään, jonka hän oli saanut. Kun hän näin siirsi katseensa pois Herran sanasta, hänet valtasi epäusko. Usko kiinnittää katseensa sanaan ja saa voimansa siitä. Usko luottaa sanaan.

Mutta Joona jätti Jumalan sanan. Hänen epäuskoaan on kuvattu sanomalla, että hän lähti "pois Jumalan kasvojen edestä". Jakeessa 1:3 on (vuoden 1933 suomennoksessa) mainittu kahteen kertaan, että Joona pakeni "pois Herran kasvojen edestä". Näin sanotaan lauseen alussa ja sitten uudelleen lauseen lopussa.

Tämä tieto on myös Joonan kirjan heprealaisessa alkutekstissä. Se on siinä kahteen kertaan varmistamassa sen, ettei jälkipolville tulisi milloinkaan mitään epäselvyyttä siitä, mitä profeetta Joona teki, kun Jumala kutsui häntä lähtemään Niniveen. Joona, joka siihen saakka oli seissyt Herran kasvojen edessä kuten profeetat seisoivat, halusi äkkiä pois siltä paikalta.

Herran kasvojen edessä oleminen on elämää uskossa. Se on elämää, jossa Jumala saa nähdä kaikki ihmisen tekemiset ja kuulla kaikki hänen sanomisensa ja tutkia kaikki hänen sydämensä syvyydet. Jumalan kasvojen edessä ihmisellä ei ole mitään Jumalalta kätkettyjä asioita. Se ei tarkoita pyhyyttä, täydellisyyttä, vaan Jumalan valossa olemista. Jumala saa tietää kaiken.

Samalla kun ihminen näin elää ja työskentelee tietoisesti Jumalan kaikkinäkevän katseen alla, ihminen itsekin näkee Jumalan olemuksen. "Minun silmäni katsovat alati Herraan", veisasi Daavid kiitollisena, Ps. 25:15. Tällainen ihminen näkee Jumalan ankaruuden ja hyvyyden, hänen pyhyytensä ja armonsa, oman pienuuden ja Jumalan suuruuden.

Tällainen elämä oli ominaista erityisesti profeetoille, esim. Abrahamille, 1. Moos. 19:27; Elialle 1. Kun 17:1 ja 18:15 ja Jeremialle, Jer. 15:19. Mutta itse asiassa jokaisen tulisi elää näin Jumalan kasvojen edessä. Siihen tähtää siunaus, joka oli määrä lausua koko Israelille: "Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa... Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi...", 4. Moos. 6:24-26.

Kaikkinäkevän Jumalan kasvojen siunauksen vaikutuspiirissä Jumalan ihmiset kykenivät suorittamaan ne tehtävät, jotka Jumala oli heille antanut. Jotkut kääntävätkin kohdan niin, että Joona pakeni Jumalan saarnatehtävää. Vaikka käännös ei ole alkutekstin mukainen, se kertoo paljon siitä, mistä Joona halusi päästä eroon.

Joona halusi pois Jumalan vaikutuspiiristä ja palvelutehtävästä. Hänen suhteensa ja suhtautumisensa Jumalaan muuttui. Hän halusi tulla riippumattomaksi Jumalasta. Joona otti elämänsä ohjat Jumalan käsistä omiin käsiinsä.

Hepreankielinen sanonta "pois Herran kasvojen edestä" on sama kuin jo 1. Moos. 3:8:ssa, jossa (vuoden 1933 käännöksen mukaan) kerrotaan Aadamin vaimoineen lymynneen "Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan". Sama sanonta on uudelleen 1. Moos. 4:16:ssa: "Kain poistui Herran kasvojen edestä" sen jälkeen, kun hän oli surmannut veljensä Abelin.

Tähän joukkoon liittyi nyt profeetta Joona. Oudolta tämä kuulostaa. Mutta jotta emme epäilisi, asia on sanottu jakeessa kahteen kertaan. Profeetta Joona lankesi niin kuin Adam ja Kain. Joona teki syntiä.

Joonan ratkaisu osoittaa, että kauankin uskossa elänyt ja Jumalan käytössä ollut ihminen voi odottamatta lähteä kulkemaan aivan outoja teitä. Kenelläkään ei ole apua siitä, miten lähellä Herraa hän on ollut. Kuka tahansa voi milloin tahansa tehdä mitä tahansa. Paineet elämän sisällön ja suunnan ottamiseksi omiin käsiin voivat käydä ylivoimaiksi ja lankeemus on käsillä.

Tämä Joonan kirjan kohta auttaa meitä samaistumaan Joonaan. Profeetta osoittautuu tavalliseksi ihmiseksi. Hän ei ole mikään yli-ihminen vaan lihaa ja verta kuten mekin. Ajoittain hän on ollut vahva mutta nyt kiusauksen hetkellä heikko.

Joonan kirja on monelle meistä kuin peili, josta näemme itsemme kiusallisenkin tarkkaan. Ehkä tämä kohta Joonan elämässä näyttää sinun elämästäsi nyt jotakin, jota et ole halunnut nähdä ja tunnustaa todeksi. Koeta kestää se, minkä näet. Totuuden näkeminen on kaiken todellisen elämän alku.

Oletko, ystäväni, pakomatkalla? Oletko jättänyt paikan Herran kasvojen edessä, hänen vaikutuspiirissään? Oletko lakannut etsimästä Herraa ja hänen johdatustaan? Oletko ottanut elämäsi ohjat omiin käsiisi? Pyritkö kulkemaan ja elämään ikään kuin Jumalaa ei olisi?

2.  Alas, alas, alas

Mitä Joonan pako käytännössä merkitsi? Jakeissa 1:3 ja 1:5 se on alkutekstissä kuvattu kolmeen kertaan toistetulla "alasmenoa" tarkoittavalla sanalla. Ensin hän meni "alas Jafoon", sitten hän astui "alas laivaan" (näin heprealaisessa tekstissä) ja lopulta Joona meni "alas laivan pohjalle".

Tällainen on Jumalan läsnäoloa ja yhteyttä pakenevan ihmisen tie. Se kulkee monessa mielessä alaspäin.

Jafo (Uuden testamentin aikana Joppe) oli runsaan 50 kilometrin päässä Jerusalemista luoteeseen. Nykyisin kaupungin nimi on Jaffa. Aivan sen lähellä on Tel Avivin kaupunki.

Arkeologisten kaivausten perusteella Jafon historia alkaa 1800-luvulla eKr. Joonan aikana kaupunki oli hyvin vireä satama- ja kauppapaikka Akon lahdella. Myöhemmin siitä tuli tärkeä merenkulun hallinnollinen keskus Egyptistä Roomaan kulkeneen "merivaltatien" varrella. Assyrialaiset valtasivat Jafon vuonna 701 eKr.

Alun pitäen Jafo oli Palestiinan ainoa Välimeren satama. Erityisen tärkeä Jafo oli Jerusalemille, 2. Aik. 2:15. Kiireinen matkustaja saattoi tuohon aikaan taivaltaa kaupunkien välin yhdessä päivässä.

Jafo oli "alhaalla" sen tähden, että se oli meren rannalla, kun taas suuri osa muusta Israelista oli ylänköä tai vuoristoa. Tie Jafoon oli enimmäkseen "alamäkeä" riippumatta siitä, mistä Joona lähti.

On ihmeellistä, että pakomatka Jumalan läheisyydestä voi toisinaan tuntua myötämäeltä. Ulkonaiset olosuhteet ikään kuin puoltavat ihmisen pakoa. Kulkeminen vaikuttaa helpolta. Rajoitukset ja vaatimukset ovat poissa. Asiat osuvat jopa ihmeellisesti kohdalleen.

Tämä on syytä pitää mielessä. Jumalan läheisyyden jättänyt ihminen ei välttämättä koe vastoinkäymisiä ja raskaita takaiskuja elämässään. Hän saattaa päinvastoin kokea, että elämä on paljon helpompaa kuin ennen. Liikkumisen vapaus riemastuttaa.

Avomielisessä psalmissaan Asaf kertoo panneensa merkille Jumalalle vieraiden ihmisten menestyksen ja kadehtineen heitä. Hän kirjoittaa näistä "jumalattomista":

"Heillä ei ole ikinä vaivoja,
he ovat terveitä ja lihavia.
He eivät joudu raatamaan
niin kuin muut ihmiset,
eikä heitä toisten tavoin kuriteta."

Ps. 73:4-5

Elämä ilman Jumalaa ei välttämättä ole hankalaa. Jumalaa pakenevankin kokemukset voivat olla myönteisiä. Hän saattaa tuntea iloa siitä, että voi itse ohjata elämäänsä.

Alhaalla Jafon merelle tuoksuvassa kaupungissa Joonalla oli vielä aikaa miettiä, mitä hän oli tekemässä. Lähtö Niniveen oli yhä mahdollinen. Mutta laivan löytyminen ja siihen astuminen - sen hän tiesi - merkitsisi eräässä mielessä lopullista askelta pois Herran tahdon tieltä. Mereltä laiva ei hänen takiaan kääntyisi takaisin.

Syntimatkoillamme tulee aika ajoin näitä Jafo-pysähdyspaikkoja, joilta paluu Jumalan tahdon tielle on vielä mahdollista. Asiat lakkaavat hetkeksi etenemästä. Meillä on aikaa harkita ja rukoilla, jos tahdomme.

Pakomatkallamme meitä saattaa myös puhutella joku ihminen. Hän voi olla tietämätön tilanteestamme mutta silti puhua sellaista, mikä koskettaa meitä. Yllättäen jokin raamatunkohta ikään kuin ponnahtaa esiin ja valaisee mielen. Jotkut ovat kokeneet Päivän tunnussanan voivan jonain hetkenä kirkastaa asiaa, joka vaatisi hoitoa. Kahvipöydässä joku voi ottaa puheeksi asian, joka on salainen ongelmamme. Sanomalehdessä tai televisio-ohjelmassa voi olla haastattelu tai irrallinen lause, joka muistuttaa meitä asiasta, joka ei ole kunnossa.

Erilaisista ohikiitävistä tilanteista ja sanoista me ymmärrämme Jumalan muistuttavan meitä väärästä teostamme tai suhteestamme ja kutsuvan meitä takaisin tielleen. Omatuntommekin saattaa varoittaa meitä ja kehottaa palaamaan Herran vaikutuspiiriin.

Näitä pysähdyshetkiä meidän tulisi käyttää hyväksi. Herraa pakenevan tulisi kääntyä Jumalan puoleen silloin, kun se on mahdollista. Kaikki elämän hetket eivät ole samanlaisia. Etsikkohetken jälkeen muutoksen mahdollisuudet loppuvat pitkäksi aikaa, ehkä kokonaan.

Pyytäkäämme armoa osataksemme varoa sitä kohtalokasta askelta, joka merkitsee peruuttamatonta lähtöä oman tahdon tielle.

3.  Joona ja Simon Joonan poika

Kamppailu, jonka profeetta Joona mitä todennäköisimmin Jafossa kävi, saa mielenkiintoista lisävaloa Uudesta testamentista. Apt. 10. luvussa kerrotaan apostoli Pietarin taistelusta Joppen kaupungissa.

Pietarin ja Joonan liittävät toisiinsa yllättävän monet yksityiskohdat. Ensinnäkin paikka on sama: Joonan ajan Jafo on Pietarin ajan Joppe. Uskon, että tällä on merkitystä aivan samoin kuin on merkitystä sillä, että Abraham uhrasi oinaan vuoristossa, jossa Jeesus kerran ristiinnaulittiin (ehkäpä samalla vuorellakin), 1. Moos. 22: 2, 13. Näin Jumala toisinaan opettaa meitä ja yhdistää asioita ymmärtääksemme niitä paremmin.

Tämän takia Apt. 10 on tässä yhteydessä mielenkiintoinen. Siinä kerrotaan aluksi Cornelius-nimisen roomalaisen sotapäällikön saamasta enkelinäystä, jossa häntä kehotettiin lähettämään miehiä Joppeen noutamaan luokseen Pietari, 10:1-5.

Pietarin osoitteeksi enkeli antoi seuraavan tiedon: "Hän asuu Simon-nimisen nahkurin luona, jonka talo on meren rannalla", 10:6. (Simon-nahkurin taloa näytetään edelleen matkailijoille Jaffassa. Vuosisatojen ajan talon on omistanut armenialainen Zakarian suku, joka vuodesta 1865 lähtien on hoitanut talon viereen aikanaan rakennettua majakkaa.)

Kristityt eivät aluksi julistaneet evankeliumia muille kuin juutalaisille. Alkuseurakunnan jäsenillä oli vaikea tottua ajatukseen, että Jumala rakastaa koko maailmaa, myös ns. saastaisia pakanakansoja. Tätä ei Pietarikaan käsittänyt selvästi.

Tämäkin yhdistää Pietarin ja Joonan. Joonakaan ei ymmärtänyt, mitä aihetta hänellä oli julistaa Ninivessä.

Kolmas kertomusten liittymäkohta on enkelin maininta siitä, että nahkuri Simonin talo sijaitsi "meren rannalla". Uskon enkelin maininneen asian siksi, että nahkuri Simonin talo on sijainnut juuri samalla rannalla, mistä Joona aikoinaan oli kulkenut ja astunut Tarsisiin menevään laivaan. En ihmettelisi, jos Joonan aikainen laivalaituri olisi ollut juuri samalla kohtaa, missä nahkuri Simonin talo sijaitsi Pietarin aikana.

Neljäs yksityiskohta, joka liittää Joonan ja Pietarin toisiinsa, on se, että Pietarin isän nimi oli Joona. Pietaria kutsuttiin siksi toisinaan "Simon Joonan pojaksi", Matt. 16:17.

Profeetta Joona on hyvinkin saattanut olla Pietarilla mielessä, kun hän majaili Joppessa "meren rannalla". Ei olisi outoa, jos hän siellä ollessaan olisi muistellut Joonan kirjan sanomaa ja niitä sisäisiä taisteluja, joita Joona samassa kaupungissa oli käynyt yli 700 vuotta aikaisemmin. Eikä olisi ihme, jos Pietari olisi mielessään kerrannut Joonan matkaa Niniveen selvittääkseen itselleen, mitä Jeesus oli tarkoittanut sanoessaan opetuslapsilleen: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille", Mark. 16:15.

Oleellista on, miten Pietari käytti aikansa Joppessa. Apt. 10:9:n mukaan hän "nousi katolle rukoilemaan". Sanonta on Pietaria kuvaava. Joonasta Raamattu kertoo, että hän pakeni Herran kasvojen edestä ja meni alas Jafoon. Siellä hän astui alas laivaan. Joonan rukouksista ei puhuta mitään. Mutta Pietari etsi katsellaan Herran kasvoja, hän pyrki Jumalan vaikutuspiiriin, ja hän nousi ylös rukoilemaan.

Sieltä katolta Gennesaretin järven pieneen suljettuun maisemaan tottunut kalastaja-Pietari katseli Välimeren rannattomalle ulapalle. On kuin tuo paikkakin olisi vienyt hänen ajatuksiaan pienestä Israelista kauas maan ääriin.

Tiedämme, ettei Pietari rukoillut turhaan. Rukouksen aikana hän sai näyn purjekankaasta (mikä sekin on merkillinen liittymäkohta Joonan pian alkavaan purjehdukseen!). Purjeessa oli kaikenlaisia eläimiä. Samassa hän kuuli äänen, joka kehotti häntä teurastamaan ja syömään, mitä hänelle tarjottiin. Mutta hän vastasi: "Ei, ei, Herra! En ole koskaan syönyt mitään epäpuhdasta tai kiellettyä", 10:11-14. Silloin hän kuuli selityksen: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi", 10:15.

Pietarin vielä ihmetellessä näkyä Pyhä Henki sanoi hänelle: "Kolme miestä kysyy sinua. Mene alas ja lähde epäröimättä heidän mukaansa...", Apt. 10:19-20. Luukkaan kreikkalaisessa tekstissä (kuten vuoden 1938 suomennoksessa) lukee: "Katso, kaksi miestä etsii sinua, niin nouse ja mene alas ja mene arvelematta heidän kanssaan..."

"Mene... mene!" Pietarille avautui Jumalan kansainvälinen maailma. Jumalan sana kuului niillekin, jotka eivät olleet juutalaisia. Jumalan sana kuului halveksitun ja vihatun miehittäjävaltion sotilaallekin (niin kuin se olisi kuulunut Israelia uhanneen sotaisan Assyrian ihmisillekin 700-luvulla eKr.).

4.  Kohti Tarsisin kaupunkia

Apostolien teoissa Joppe on pakanoita koskevan lähetystyön avautumisen historiallinen paikka. Siellä Jumala valaisi Pietarin mielen näkemään Jumalan rakkauden ja Kristuksen sovitustyön mittasuhteet. Pietari nousi siitä, missä hän oli ollut Jumalan kasvojen edessä rukoilemassa, tapasi taloon tulleet miehet ja lähti seuraavana päivänä heidän ja muutamien kristittyjen miesten kanssa Kesareaan Corneliuksen kotiin.

Kesareassa Pyhä Henki jatkoi työtään. Hän laskeutui väkijoukon päälle ja Pietari näki, miten Jumala oli halukas pelastamaan myös muita kuin juutalaisia. Pietarin ei tarvinnut enää pohtia asiaa ja epäröidä. Hän käski mukanaan tulleiden miesten kastaa nuo muukalaiset.

Entä Joona? Hän ei lähtenyt Jumalan ohjeiden mukaan omaan "Kesareaansa" Niniveen. Sen sijaan hän pakeni pois Jumalan yhteydestä, löysi Jafon satamasta Tarsisiin lähtevän laivan, suoritti maksun ja astui "alas laivaan".

Laiva, johon Joona astui, on todennäköisesti ollut samankaltainen kuin ne kauppalaivat, joita kuvataan Hes. 27. luvussa. Laivalla on saattanut olla molemmat kyljet "senirin sypressistä", masto "Libanonin vuorilta kaadettu setri", airot "Basanin tammista", kansilaudat "kittiläistä sypressipuuta", purjeet "värikästä Egyptin pellavaa" ja aurinkokatokset "sinistä ja punaista Kyproksen purppuraa", Hes. 27:4-7. Varmasti tuollainen laiva on ollut kaunis näky satamassa ja myöhemmin merellä, kun sen pellavaiset purjeet on nostettu.

Mutta laivan ulkonäköä tärkeämpää on se "ihme", että Joona löysi laivan, joka oli menossa sinne, minne hänkin. Heprealainen sana maasaa merkitsee usein "odottamatonta löytöä" ja "hyvää onnea". Sana viittaa siihen, että Joona oli matkalla Jafoon ollut huolissaan siitä, löytyisikö satamasta Tarsisiin menevää laivaa. Ilmeisesti syksy oli käsillä ja purjehduskausi loppumassa. Mutta Joonaa "onnisti" Jafossa. Satamasta löytyi Tarsisiin lähtevä laiva.

Tämä muistuttaa meitä uudelleen siitä, että Jumalan tahdolle tottelematon ihminen voi kokea asioita, jotka hämmästyttävän tarkasti näyttävät Jumalan johdatukselta, vaikka ne eivät sitä ole.

Meidän ei pitäisi pitää "hyvää onnea" ja ns. johdatuksen kokemista varmana merkkinä siitä, että kuljemme Jumalan tahdon tietä. On myös olemassa katteeton johdatus, joka ei tule Jumalalta ja jota Joona nyt sai kokea. Tarsisiin lähtevän laivan löytyminen antoi Joonalle petollisen toivon ja tyytyväisyydentunteen.

Tarsis, jonka Joona oli valinnut matkansa määränpääksi, on useiden tutkijoiden mukaan foinikialaisten kauppiaiden perustama kaupunki, jonka nimi nykyisin on Tartessos. Se sijaitsi Välimereltä tultaessa Atlantin rannalla Etelä-Espanjassa Guadalquivir-joen suulla. (Kilikian Tarso ei voi olla Tarsis, vaikka niin on ehdotettu, sillä sinne Joona olisi päässyt rannikkoveneellä, mutta hän matkusti avomerialuksella.)

Tarsis on Raamatussa toistuvasti mainittu kaukaiseksi kaupungiksi. Se on myös äärettömän kaukana olevan paikan vertauskuva. Aluetta kutsuttiin vielä Jeesuksenkin aikana "maan ääreksi", sillä siihen loppui Euroopan manner ja Atlantin aava alkoi. Myös psalmissa 72 Tarsis yhdistetään maan ääriin, Ps. 72:8, 10.

Espanjassa sijaitseva Tarsis oli Israelista paljon kauempana kuin Assyrian Ninive. On arvioitu, että tuon ajan avomerialukset tarvitsivat kaikkine satamissa poikkeamisineen ja talvehtimisineen lähes vuoden kulkeakseen Välimeren päästä toiseen. Kuningas Salomon "Tarsisin laivat" palasivat siksi määränpäästään joka kolmas vuosi, 2. Aik. 9:21.

Välimeri oli sen ajan aluksilla purjehduskelpoinen vain noin kuusi kuukautta vuodessa. Avomeriliikenne loppui syyskuussa ja alkoi uudelleen maaliskuussa. Ottamalla riski purjehduskautta saattoi pidentää lokakuuhun.

Jos Jumala kutsui Joonan Israelin syksyisen lehtimajajuhlan aikaan, on kaksinkertainen "ihme", että Joona löysi laivan, joka oli lähdössä Tarsisiin vasten talvea ja talvimyrskyjä.

Tästä kaikesta me näemme, että Niniven etäisyys Israelista ja matkan vaarat ja vaivat eivät voineet olla kovin painavia syitä Joonan pakoon. Itse asiassa hän oli valmis paljon suurempiin ja pitempiin matkaponnistuksiin oman tahdon tiellä, kuin mihin Jumalan tahdon täyttäminen olisi häntä edellyttänyt. - Miten paljon enemmän voimia usein kulutetaankaan oman tahdon tien kulkemiseen ja sillä pysymiseen, kuin mitä Jumalan tahdon tiellä kulkeminen ja hänen sanansa varassa eläminen veisi!

Joonan kohtalokkaassa astumisessa Tarsisin laivaan näemme myös sen, että hän oli valmis luopumaan Israelista ja muuttamaan pakanalliseen ympäristöön. Paikan nimi Tarsis antaa sekin aihetta miettimiseen. Joonan kirjan jakeessa 1:3 tämä nimi on toistettu alkutekstissä kolme kertaa. Kaupunki, jonne Joona pyrki, ei siis ole kertomuksessa sivuseikka.

Tarsis on tekstissä vastakohta Jumalan kasvojen edessä olemiselle. Jae 1:3 alkaa sanoilla: "Joona nousi paetakseen Tarsisiin Herran kasvojen edestä..." Ja jae päättyy saman asian korostamiseen: "... matkustaakseen Tarsisiin pois Herran kasvojen edestä."

Sana Tarsis tarkoittaa "valimoa" ja "sulattoa". Nimen arvellaan johtuvan Tarsisissa harjoitetusta vuoriteollisuudesta. Kaupunki oli Israelissa asti tunnettu rikkauksistaan, kuten Hes.27:12:sta ilmenee: "Tarsis kävi kanssasi kauppaa, koska sinulla oli paljon myytävää, ja tavaroistasi sait hopeaa, rautaa, tinaa ja lyijyä." Tarsisin yhteydessä puhutaan myös sen "mahtavista kauppamiehistä", Hes. 38:13.

Tämä avaa lisänäkökulman pakenevan profeetan ajatusmaailmaan. Kaikista tarjolla olevista vaihtoehdoista Joona valitsi määränpääkseen kaupungin, joka Israelissa tunnettiin vauraana paikkana.

Jos myötäkäymisen tunne valtaa usein sen, joka jättää Jumalan ja lähtee kulkemaan oman tahdon tietä, jos "johdatus" omalla tiellä toisinaan tuntuu ilmeiseltä ja ikään kuin tukee tehtyjä vääriä valintoja, jos mitkään ponnistelut oman tahdon toteuttamiseksi eivät vaikuta liian suurilta, niin ihmisen pakomatkaan kuuluu usein vielä tämäkin: oman taloudellisen edun painottuminen ratkaisuja tehtäessä.

Tätä asiaa joutuu tämänkin päivän lähetystyöntekijä pohtimaan. Läheteillähän ei yleensä ole kovin korkeaa palkkaa. Heidän kotimaahan jääneet ammattiveljensä ja -sisarensa saavat työstään paljon enemmän. He pystyvät hankkimaan asuntoja ja autoja. Heille avautuvat kotimaassa ura ja hyvä asema yhteiskunnassa. Heidän lapsensakin joutuvat usein monin tavoin huonompaan asemaan kuin kotimaassa elävien lapset. Lähetyskentillä jää auttamattomasti jälkeen elintasokilpailussa.

Ja kun lähetin on aika palata kotimaahan, hän on siinä missä hänen ikätoverinsa olivat vuosia aikaisemmin. Hänellä ei ole säästöjä. Hänellä ei ole omaa asuntoa. Hänen saattaa olla vaikea saada työtä, koska hänen ammattitaitonsa katsotaan rapistuneen ulkomaan vuosien aikana. Jos hänellä on lapsia, heidän saattaa olla vaikea sopeutua kotimaahan ja koulumaailmaan.

Mitä Joonaan tulee, on tietysti olemassa sekin mahdollisuus, että hän ajatteli voivansa tehdä Jumalaa tunnetuksi Tarsisissa - Niniven sijasta. Tällaisia hyviä tarkoituksia sekoittuu toisinaan oman tahdon tiellä kulkevan ajatuksiin. Omat ratkaisut ja teot saatetaan perustella hengellisesti. Ne väritetään hurskaan näköisiksi. Ihminen uskottelee mielellään itselleenkin, että se, minkä hän tekee itseään säästääkseen koituu lähimmäisten parhaaksi ja Jumalallekin kunniaksi. Tukeutumista Jumalan sanaankaan ei perusteluina kaihdeta.

Tarsisissa oli epäilemättä tarvetta kuulla Israelin Jumalasta, sillä Herra oli kaupungissa tuntematon. Jos Joona olisi voinut kuulla profeetta Jesajan profetian Tarsisista, hän olisi voinut tarttua siihenkin. Jesajan mukaan Tarsis kerran saisi kuulla Jumalasta: "Heidän joukostaan lähetän eloon jääneitä vieraiden kansojen luo Tarsisiin, Putiin... kaukaisille saarille ja rannikoille, jotka eivät ole kuulleet minusta puhuttavan eivätkä nähneet minun kirkkauttani. Nuo jotka lähtevät, kertovat vieraiden kansojen keskuudessa minun kirkkaudestani", Jes. 66:19.

5.  Jumala etsii kadonneita

Joonan merimatkan tapahtumat on kerrottu jakeissa 1:4-16. Jaksoa hallitsee sama Jumala-keskeisyys kuin edellistä. Jakso alkaa Jumalan teolla, 1:4 ja päättyy Jumalan kunnioittamiseen, 1:16.

Jumala muodostaa merimatkan kehykset niin kuin hän muodostaa koko kirjan kehykset. Merimiehistäkin puhutaan jaksossa ennen Joonaa, hän tulee esille vasta myöhemmin. Merimiehistä puhutaan myös Joonan jälkeen, hän katoaa näkyvistä ennen jakson päättymistä jakeessa 1:15.

Toinen piirre tälle jaksolle on pelko. Pelko on mainittu kolme kertaa, jakson alussa, keskellä ja lopussa. Jakson alussa sanotaan, että "merimiehet olivat peloissaan", 1:5. Jakeessa 1:10 sanotaan: "Miehet joutuivat kauhun valtaan", sanatarkasti: "pelkäsivät suurella pelolla". Jakson lopussa, jakeessa 1:16 "miehet pelkäsivät ja kunnioittivat Herraa", sanatarkasti: "pelkäsivät suurella pelolla Herraa". Mutta Joona ei pelännyt.

Katsokaamme nyt tätä vaikuttavaa jaksoa tarkemmin.

"Laivan ehdittyä ulapalle Herra nostatti ankaran myrskyn. Se oli niin raju, että laiva oli vähällä hajota. Merimiehet olivat peloissaan, ja kukin huusi avuksi jumalaansa. Keventääkseen laivaa he heittivät mereen kaiken tavaran, mitä laivassa oli. Joona oli mennyt alas laivan uumeniin ja pannut maata. Siellä hän nyt nukkui syvässä unessa", 1:4-5

Kun laiva irrottautui Jafon laiturista, Joona tiesi, että hänen pakomatkallaan oli tapahtunut jotakin peruuttamatonta. Paluuta entiseen ei enää ollut.

Mutta tässä uudessakin elämänvaiheessa kaikki näytti sujuvan hyvin. Laivan lähtöä ei peruttu. Mitään viime hetken viivytystäkään ei mainita. Suolainen merivesi tuoksui ympärillä. Laivan miehistö hoiti tehtävänsä. Värikkäitä purjeita nostettiin ja tuuli tarttui niihin. Käskyjä annettiin ja laiva lipui ulapalle. Vesi alkoi kohista kokassa. Vähitellen Jafon kaupunki sulautui Palestiinan rantaviivaan ja lopulta Israelin maa ja vuoretkin hävisivät näkyvistä. Saattoiko pako Herran kasvojen edestä todella olla näin kaunis ja suloinen?

Jakson heprealainen teksti alkaa kuitenkin oireellisesti sanoilla "Mutta Herra" (kuten vuoden 1933 suomennoskin). Nuo kaksi lyhyttä sanaa sisältävät ihmeellisen viestin: Jumala ei ollut hylännyt Joonaa tänne sinisen Välimeren syliin. Jumala kulki palvelijansa "perässä".

Profeetta sai kokea sen, minkä niin moni ihminen on hämmästyneenä havainnut: Jumala ei hylkää, Jumala ei jätä. Jumala ei katkeroidu, Jumala ei muistele kärsimäänsä pahaa.

"Missä sinä olet?", Jumala huusi ensimmäisen ihmisen perään, 1. Moos. 3:9, ja tämä "Jumalan huuto" jatkuu sukupolvesta toiseen. Kun runoilijakuningas Daavid sen aikanaan kuuli, hän teki asiasta virren, jossa hän veisaa:

"Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta,
minne voisin paeta sinun edestäsi?
Vaikka nousisin taivaaseen,
sinä olet siellä,
vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan,
sielläkin sinä olet.
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin
tai muuttaisin merten taa,
sielläkin sinä minua ohjaat,
talutat väkevällä kädelläsi.
Vaikka sanoisin: 'Nyt olen pimeyden kätköissä,
yö peittää päivän valon,
sinulle ei pimeys ole pimeää,
vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste,
pimeys kuin kirkas valo."

Ps. 139:7-12

Huomaathan: Jumala on kaikkialla. Daavid oli oppinut sen ymmärtämään. Ja Joona sai matkallaan sen pian voimakkaasti kokea.

Tämän psalmin jakeet 9 ja 10 ovat Joonan kannalta hyvin merkittävät. Niissähän sanotaan:

"Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin
tai muuttaisin merten taa,
sielläkin sinä minua ohjaat,
talutat väkevällä kädelläsi."

"Aamurusko" kuvaa itää, mistä aurinko nousee ja minne Joonan olisi pitänyt mennä. Siihen suuntaan liittyy lupaus: "Sielläkin sinä (Jumala) minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi."

Muutto "merten taa" puolestaan viittaa länteen, minne Joona nyt oli matkalla. Siihenkin liittyy sama lupaus: "Sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi."

Myöhemmillä sukupolvilla on ollut samoja kokemuksia Jumalasta. Ihminen ei voi joutua tilaan, missä ei Jumala olisi hänen kanssaan. Tämä on totta silloinkin, kun se ei tunnu todelta. Pakomatkalla, oman tahdon tiellä, lankeemusten keskellä, syvällä synnissä, kaikkialla Jumala on ja pyrkii tarttumaan eksyneitä kädestä. Yhä uudelleen hän kysyy: "Missä sinä olet?"

Ystäväni. Missä sinä olet? Lieneekö kaikki kohdallaan sinun elämässäsi? Anna tuon Jumalan ajattoman kysymyksen hetken aikaa painua sisimpääsi ennen kuin luet tätä kirjaa eteenpäin. Sillä Jumala rakastaa sinuakin.

Elämänsä viimeisessä kirjeessä apostoli Paavali vakuutti: "Jos olemme uskottomia, hän (Jumala) pysyy silti uskollisena", 2. Tim. 2:13. Roomalaiskirjeessä hän oli aikaisemmin kirjoittanut: "Jumala on uskollinen." Tässä on jokaisen pakomatkalaisen toivo. Sinunkin toivosi!

Lue eteenpäin

* * *

Päivitetty 19.12.2007