Autuuksien vuorella, osa 2
Per-Olof Malk, 1974

Edellisessä osassa tarkasteltiin vuorisaarnan kuutta ensimmäistä jaetta. Niissä Jeesus julistaa autuaiksi sellaisia uskovia, joilla ei ole mitään Hänelle annettavanaan. Hän sanoo autuaiksi hengellisesti köyhiä ja niitä, jotka murehtivat syntiensä tähden, niitä, joilla ei ole paljon ääntä ja touhua ympärillään ja niitä, jotka vanhurskauden puutteessa isoavat ja janoavat vanhurskautta. Tällä toisella raamattutunnilla vuorisaarnasta saamme nähdä, että Jeesus myös julistaa autuaiksi sellaisia, joilla jotakin on. Mutta tärkeää on huomata, että autuuden syy pysyy samana: Hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa kenet Hän tahtoo. "Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden", sanoo Jeesus (jae 7). Tämä neljäs autuaitten piirre liittyy ensimmäiseen, siis hengelliseen köyhyyteen. Sellaiset ihmiset, jotka ovat tietoisia omasta hengellisestä köyhyydestään ja täydellisestä riippuvuudestaan Jumalan armosta, ovat laupiaita. Kun heillä itsellään "ei ole varaa", he suhtautuvat muihinkin ihmisiin lempeämmin. Mitä rikkaampi ihminen hengellisesti on, sitä korkeammat vaatimukset hän asettaa muille ihmisille. Mitä köyhempi ihminen itse hengessään on, sitä köyhempinä hän sallii muittenkin vierellään olevan. Vaatimusten sijaan tulee yhteinen hätä, armahtavainen mieli ja laupeus.

Tästä tilanteesta on mieleenpainuva esimerkki Jeesuksen vertaus kahdesta velallisesta Mt. 18. luvussa. Tilanne sai alkunsa siitä, että Pietari meni Jeesuksen tykö ja sanoi Hänelle: "Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi (oltava laupias) veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?" Silloin Jeesus vastasi hänelle: "Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän. Sentähden taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka vaati palvelijoiitansa tiliä. Ja kun hän rupesi tilintekoon, tuotiin hänen eteensä eräs, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta leiviskää. Mutta kun hänellä ei ollut, millä maksaa, niin hänen herransa määräsi myytäväksi hänet ja hänen vaimonsa ja lapsensa ja kaikki, mitä hänellä oli, ja velan maksettavaksi. Silloin hän lankesi maahan ja rukoili häntä sanoen: ‘Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaikki.’ Niin herran kävi sääliksi sitä palvelijaa, ja hän päästi hänet ja antoi hänelle velan anteeksi."

Voisimme sanoa, vuorisaarnan sanaa käyttääksemme, että hänestä tuli autuas, hän sai syntinsä anteeksi. Mutta – mentyään ulos "se palvelija tapasi erään kanssapalvelijoistaan, joka oli hänelle velkaa sata denaria, ja hän tarttui häneen, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: ‘Maksa, minkä olet velkaa.’" Näemme, että ihmisten välisissä suhteissa tämä palvelija vaati oikeutta ja täydellisyyttä muilta, vaikka hän itse oli saanut siirtyä evankeliumin ja armon valtakuntaan suhteessaan Jumalaan.

Tässä nousee meille vakava kysymys: Missä määrin me olemme valmiit antamaan muitten elää suhteessamme meihin saman periaatteen mukaan millä me elämme suhteessamme taivaalliseen Isään. Seuraavassa jakeessa (Mt. 5:8) Jeesus sanoo puhdassydämisiä autuaiksi. Puhdassydämisyys liittyy neljännessä jakeessa mainittuun murheeseen. Noitten murheellisten tilaa valotetaan nyt uudesta näkökulmasta. "Puhdassydämiset" -sanassa on taustalla sana puhdistaa, puhdistua, puhdas. Samaa sanaa käytetään esim. silloin, kun Jeesus puhdisti ihmisiä pitaalista. Pitaali-tauti on jotakin sellaista, mistä ihminen ei voi päästä vapaaksi omalla tahdollaan, ponnistuksillaan, hyvillä päätöksillään tai toisten ihmisten avulla. Pitaalitaudista vain Jeesus saattoi puhdistaa.

Aivan samoin synti on jotakin, mistä ihminen ei omin voimin pääse eroon. Vain Jeesus voi puhdistaa ihmissydämen. Tässä ei siis puhuta sellaisista sydämistä, jotka luonnostaan olisivat puhtaita, sillä sellaisia ei ole olemassakaan. On kysymys ihmisistä, joiden murhe synnistä on ollut painava. He eivät ole murehtineet ainoastaan sitä, että he ovat hengellisesti köyhiä, vaan myös sitä, että he ovat synnin kannalta rikkaita, täynnä syntiä. Tämä murhe on johtanut heidät verilähteille saamaan puhdistuksen synneistään siltä ainoalta, joka voi pitaalitaudista ja synnistä puhdistaa. Nyt he elävät yksin armosta, niin että heidän puhtautensa on siinä anteeksiantamuksessa, jonka he ovat lahjaksi Herralta saaneet. Heidän puhtautensa on uskossa Jeesuksen vereen. Jeesus sanoo heistä, että he saavat nähdä Jumalan. Silmät, jotka murheen kyyneleet usein sumentavat, puhdistuvat näkemään Jumalan kirkkauden.

Mt. 5. luvun 9. jakeessa Jeesus sanoo, että rauhantekijät ovat autuaita. Tämä jae liittyy viidenteen, jossa puhutaan hiljaisista ihmisistä. Nyt käy ilmi, että nämä hiljaiset, perääantavat ja vaiennetut eivät kuitenkaan ole toimettomia. Heidän hiljaisuutensa koskee puhetta heistä itsestään ja puhetta omista vaatimuksista, mutta he eivät vaikene Rauhanruhtinaasta, omasta Herrasta, jossa he ovat saaneet syntinsä anteeksi ja rauhan Jumalan kanssa. Hänestä he puhuvat ja niin heistä tulee rauhantekijöitä. He ovat usein huomiotaherättämättömiä, mutta heidän ympärillään on merkillinen rauhan ilmapiiri.

Edelleen Jeesus sanoo: "Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta." Tämä jae liittyy kuudenteen jakeeseen, eli siihen, mitä sanottiin niistä, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta. Koska he eivät ole pystyttäneet omaa vanhurskautta, he isoavat ja janoavat Jumalan vanhurskautta. Heidän toivonsa ei kohdistu omaan onnistumiseen, vaan Jumalan onnistumiseen. Turvatessaan Jumalaan kokosydämisesti he joutuvat vihollisuuteen pimeyden ja kuoleman voimien kanssa ja niiden ihmisten kanssa, jotka eivät halua alistua Jumalan vanhurskauden alle.

Näissä kahdeksassa autuaitten piirteessä meillä on mielenkiintoinen rinnakkaisuus. Hengellisen köyhyytensä näkevät tulevat laupiaiksi. Synneistänsä murehtivat tulevat puhdassydämisiksi. Hiljaiset ovat rauhantekijöitä ja ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta ovat niitä, joita vanhurskautensa tähden vainotaan. Mutta toisaalta, jos on olemassa hengellisesti köyhiä, on olemassa myös hengellisesti rikkaita. Jos hengellisesti köyhät ovat laupiaita, hengellisesti rikkaat ovat armottomia. He edellyttävät toisilta sitä ja tätä ja asettelevat heille vaatimuksia.

Jos on olemassa ihmisiä, jotka ovat murheellisia syntiensä tähden, niin on myös niitä, jotka synneistään huolimatta ovat murheettomia. He eivät tajua, mitä on olla langennut ihminen pyhän Jumalan edessä nyt, ja kerran tuomiolla. Jos murheellisista voidaan sanoa, että he ovat puhdassydämisiä, niin murheettomista voitaisiin sanoa, että heidän sydämensä ei ole voinut puhdistua ja he ovat siksi julkijumalattomia tai ulkokultaisia. Murheellisissa ei ole mitään ulkokultaista. He ovat kauttaaltaan murheen murtamia, he ovat sydämeltään surullisia, mutta samalla puhtaita. Ulkokultaisten murheettomuus taas on valkeaa kalkkia haudalla.

Jos kerran on olemassa niitä, jotka ovat hiljaisia, niin on myös olemassa niitä, jotka eri tavoin ovat puheliaita, toimeliaita ja muulla tavalla ovat hiljaisuuden vastakohta. Ne ovat niitä ihmisiä, joita oma liha vallitsee, jotka loukkaantuvat, jotka ajavat omia oikeuksiaan ja joiden oma minä on hyvin suuri, keskeinen ja tärkeä kaikessa. Jos Jumalan vaientamista hiljaisista sanottiin, että he ovat rauhantekijöitä, niin näistä meluisista touhuilijoista voidaan sanoa, että he puolestaan tulevat ihmisten keskuudessa rauhattomuuden aiheuttajiksi.

Ja vielä, jos on niitä, jotka vanhurskautta isoavat ja janoavat, niin on toisaalta niitäkin, jotka hylkäävät Jumalan vanhurskauden. Hyljätessään Jumalan vanhurskauden heitä ei myöskään vainota vanhurskauden tähden, vaan heidän elämänsä tässä suhteessa voi olla vaivatonta. Ihmiset saattavat jopa arvostaa heitä, koska he ovat pystyttäneet omavanhurskauden näkyvän kuoren, joka niin monen Jumalan valtakunnan ulkopuolella olevan mielestä on paljon vaikuttavampi kuin itse Jumalan vanhurskaus. Jos yhteenvedonomaisesti yritämme vielä koota sen, minkä Jeesus vuorisaarnan alkuosassa sanoo, niin me näemme, ettei autuus tule vasta sitten, kun ihminen on jotakin saanut (esim. puhtaan sydämen). Autuus ei myöskään tule vasta sitten, kun ihminen on jotakin tehnyt (esim. ollut rauhantekijä). Autuus ei tule myöskään vasta sitten, kun ihminen on kohdannut jotakin (esim. vainoja). Autuus kyllä voi tulla puhdassydämisille, rauhantekijöille ja vainotuille, mutta se voi tulla myös kaiken tämän puutteessa oleville. Autuus voi tulla köyhyydessä, itkussa, janossa ja nälässä vaeltavalle ihmiselle. Tämä on mahdollista siksi, että autuuden syy ei ole meissä vaan Jumalan Pojassa Jeesuksessa Kristuksessa.

Meidän on muistettava Jeesuksen viimeisiä hetkiä ristillä. Sanoihan Hänen vierellään ristille lyöty ryöväri: "Muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Tämä mies ei ollut laupias. Hänellä ei tähän mennessä ollut puhdasta sydäntä. Hän ei ollut mikään rauhantekijä, vaan kapinoitsija ja rikollinen. Häntä ei vainottu ja ristiinnaulittu hänen vanhurskautensa tähden, vaan pahojen tekojensa tähden. Mutta hänessä Jeesus ilmeisesti näki hengellistä köyhyyttä ja murhetta ja kuuli hänen sanoissaan heikon kaipauksen saada olla toisenlainen, parempi, vanhurskaampi. Ei hän tohtinut puhua vanhurskaaksi tulemisesta, hän vain hiljaa pyysi Jeesusta muistamaan häntä. Ja Jeesuksella oli hänelle kaiken kuluttaneelle syntiselle autuuden sanat: "Tänä päivänä sinä olet minun kanssani paratiisissa."

Jumalan vanhurskautta neta ominaisuuksiemme perusteella. Sitä ei anneta sen perusteella, mitä me olemme saaneet, sen perusteella, miksi me tulleet tai vastapainoksi kohtaamiemme vaikeuksien tähden. Jumalan vanhurskaus annetaan niille ja vain niille, jotka uskova Auttajaan, Häneen, joka antaa autuuden kaikille, jotka sitä janoavat.

Mutta tässä on ihmeellinen tasapaino: autuus annetaan myös niille, jotka ovat laupiaita, tekevät työtä ja jotka kohtaavat vainoja. Tämä on näin, jottemme jäisi toimettomuuteen ja jos olisimme myös valmiit ottamaan vastaan Jumalalta Hänen lahjojaan silloin, kun Hän niitä antaa. On monia sellaisia ihmisiä, jotka ovat saaneet ottaa vastaan Jumalalta erilaisia lahjoja, rauhaa, iloa jne. On niitä, jotka ovat tavalla tai toisella saaneet toimia rauhantekijöinä, niitä, jotka ovat kohdanneet vaikeuksia Kristuksen nimen tähden. Näiden ihmisten ei tarvitse pelätä sitä, että nämä Jumalan lahjat, heidän palvelutyönsä tai kohtaamansa vaikeudet jollakin tavalla tulevat armosta elämisen esteeksi. He saavat rohkeasti kiittää Herraa, siitä mitä Hän antaa. Mutta heidän tulee myös muisttaa, että heidän autuutensa perusta ei ole siinä, minkä he ovat saaneet tai kohdanneet, vaan perusta on sama kuin se oli silloin, kun he eivät mitään olleet saaneet. Erinomaisen päivätyön suorittanut Jumalan valtakunnan työntekijä ei ole vähimmässäkään määrin voinut varmistaa autuutensa perustaa. Jumalan vanhurskaus ja autuus tulee Jeesuksessa ja Jeesuksen tähden. Jeesus on samanlainen köyhimmällekin kerjäläiselle ja hyvin palvelleelle työntekijälle. Molempien autuuden syy on yhtä suuressa määrin Jumalan rakkaus ja Jeesuksen uhrikuolema. (jatkuu)

* * *

Päivitetty 9.9.2004.