Ilmestyskirjan kirjoittamisen aikaan Efeso oli Vähä-Aasian
suurin kaupallinen keskus ja Aasia provinssin pääkaupunki. Se
oli tunnettu "suuren äiti-jumalattaren Artemiin" palvonnan
keskuksena. Artemiin temppeli Efesossa oli yksi silloisen
maailman seitsemästä ihmeestä.
Efeso on siten sattuva kuva nykyaikaisesta, kaupungistuneesta,
pakanallisesta kulttuuriyhteisöstä, kuva suorastaan meidän
hyvinvointiyhteiskunnastamme. Mutta en usko, että ainoastaan
Efeson ulkonaiset puitteet täsmäävät aikaamme, vaan varsin
pitkälle myös Efeson seurakunta on siinä tilassa, missä
seurakuntamme omassa yhteiskunnassamme ovat.
"Efeson seurakunnan enkelille kirjoita"
Sanat lausuu ylösnoussut Kristus, jonka olemus on kuvattu 1.
luvun jakeissa 12-16 seurakuntien keskellä seisovana
Ylimmäisenä Pappina, joka hohtaa valkeutta ja tulta ja jonka
edessä pyhittynyt Johanneskin kaatuu kuin kuolleena maahan
(17).
Efeson seurakunnan kohdalla Kristuksen olemuksesta palautetaan
mieliin se, että Hän pitää käsissään seurakuntien tähtiä eli
enkeleitä ja että Hän "käyskentelee" seurakuntien välissä
(2:1). Tosin tekstissä sanotaan "seitsemän kultaisen
lampunjalan" keskellä, mutta lampunjalka juuri kuvaa
seurakunnan tehtävää: olla maailman valkeus ja kantaa todistus
eteenpäin.
Pysähdyttävää on nähdä tämän ilmestyksen paljastamana, että
Herra Jeesus kulkee seurakuntiemme keskellä niitä tarkastellen
ja arvioiden. Ei ole yhdentekevää, miten seurakunnissa
toimitaan, sillä ellei lamppu loista oikein, se siirretään
sytyttäjänsä toimesta syrjään.
Tästä puhuminen aloittaa useimmiten loputtoman keskustelun
täynnä perusteluja ja selityksiä. Kuka voi toisen työtä käydä
arvostelemaan, kuka voi käydä oikeutta jakamaan.
Mutta tässä ei puhu ihminen vaan Herra. Hänen edessään ei
käydä neuvottelemaan siitä, onko jokin hyvää vai huonoa,
sopiiko tämä tai tuo seurakuntaan. Hänelle ei sanota: "Mistäs
sen niin tietää...", sillä kun Hän sinkauttaa sanat "Minä
tiedän sinun tekosi" (2:2) on asia käsitelty loppuun. Hän
tietää – salaisuudetkin ihmisten sydämissä.
Missä ovat ne seurakuntien työntekijät, papit ja muut, jotka
ovat loppuun asti ajatelleet tämän. Seurakuntien työ ei pidä
miellyttää maailmaa vaan seurakuntien Päätä. Neuvon sana ei
tule gallupeista, vaan Häneltä, jonka ääni on kuin "paljojen
vetten pauhina" (1:15). Saisimmepa riittävän palan tämän
Ylipapin edessä niin ettemme laskettelisi mitä tahansa
saarnatuoleista ja muilta puhujapaikoilta, ettemme suostuisi
mihin villitykseen tahansa seurakuntien työmuotojen
kohentamiseksi.
Efeson seurakunta ei ollut joutunut pois oikeasta tehtävästä,
päinvastoin, sen työ ja muu toiminta saa kiitosta Herralta.
Itse asiassa Efeson seurakunta sopisi toimintansa puolesta
malliseurakunnaksi monille seurakunnille tänään. Siellä
nähtiin todella vaivaa (2:2) sielujen pelastukseksi,
vaikeuksien keskellä yllettiin siihen kärsivällisyyteen, josta
Uusi testamentti niin usein puhuu, mutta joka jää useimmiten
vain tavoitteeksi, henkien erottamista oli harjoitettu ja
torjuttu harhat ja väärät opettajat. Jeesuksen nimen tähden
oli maailmankin taholta saatu paljon kantaa, mutta silti oli
jaksettu jatkaa.
Mikä seurakunta! Tarkkaan katsoen, puuttuuko tästä mitään?
Seurakunta itse ei nähnyt puutettaan. Se näki kaiken olevan
järjestyksessä, toiminnan tehokasta ja innon suurta. Mutta 4.
jakeessa tulee Herran "mutta"; "Mutta se minulla on sinua
vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi" (2:4).
Sanat osuvat seurakunnan vastuunkantajien ja jäsenten sydämiin
ja paljastavat kammottavan tosiasian: Toiminnan motiivina ei
enää ole rakkaus Herraan, rakkaus veljiin ja rakkaus
katoamattomiin sieluihin. Työ on syrjäyttänyt ytimen, tullut
pääasiaksi sielullisella tavalla. Ohi on aika, jolloin Paavali
saattoi kirjoittaa tälle perustamalleen seurakunnalle: "Kun
kuulin... teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan, en
minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne kun muistelen
teitä rukouksissani" (Ef. 1:15-16).
Silloin alussa rakkaus sytytti sielut työhön ja vaati
liikkeelle. Mutta nyt oltiin työssä ja liikkeellä, oli
toimintaa ja oikean opin puolustusta, mutta lähtökohta oli
kadonnut.
Liekö Paavali jo Hengessä nähnyt jotakin tästä, kun hän
kirjeensä 3. luvussa sanoo notkistavansa polvensa Isän edessä
– "niin, että te rakkauteen juurtuneina ja perustuneina voitte
kaikkien pyhien kanssa... oppia tuntemaan Kristuksen
rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä" (Ef. 3:14.19).
Herran sanoista Efeson seurakunnalle näkyy, ettei rakkaus ole
vain kaikkea tietoa ylempänä, vaan myös oppia ja toimintaakin
korkeampi. Rakkauden puutetta ei voida korvata millään –
aktiivisimmallakaan työskentelyllä tai suurimmillakaan
uhreilla. Täsmälleen on asia ilmaistu 1 Kor 13 alkujakeissa:
"Vaikka minä... ei se mitään hyödyttäisi".
Efeson seurakunnan usko ja teot olivat olkia niin kauan kuin
niistä puuttui rakkaus. Ne kyllä ehkä olivat näyttäviä, mutta
ne oli silti tuomittu palamaan viimeisessä tutkinnassa. Siksi
niitä ei kannattanut jatkaa. Vain parannus saattoi muuttaa
tilanteen: "Muista siis, mistä olet langennut ja tee
parannus... mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja
työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee
parannusta", sanoo Herra seurakunnalle.
Kuuluvatko ehkä nämä sanat myös meille tänään sen hälinän ja
toiminnan keskellä, missä me elämme? Vai olemmeko me
"rakkauteen juurtuneita ja perustuneita"? Ilmeneekö
toiminnassamme rakkaus "kaikkia pyhiä kohtaan" (Ef. 1:15)?
Rakkaus ei voi olla kappale oppia. Sitä joko ei ole lainkaan
tai sitten me rakastamme – ja silloin se ilmenee. Jumalan
rakkaus ilmeni Pojan antamisena: "Siinä ilmestyi meille
Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa
maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa" 1. Joh 4:9. Ja
Johannes jatkaa: "Jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin
mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme."
Rakkaus ei ole sivuseikka, sentimentaalinen piirre joidenkin
uskovien luonteessa, vaan Jumalan ajatusten ja tekojen ydin ja
myös Häneen uskoviensa suurin lahja. Todella ei vain käsky,
kuten Jeesuksen sanoista "Uuden käskyn minä annan teille, että
rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut"
voisi päätellä, vaan samalla myös Pyhän Hengen vaikuttama
lahja tai hedelmä: "Hengen hedelmä on rakkaus..." Gal 5:22.
Tässä vielä tarkennus: Jumala rakastaa aina Kristuksen läpi.
Kun Jumala rakastaessaan lähestyy ihmistä, hän antaa
Kristuksen lähestyä ihmistä. "Niin on Jumala maailmaa
rakastanut, että hän lähetti Poikansa..." sanoo Johannes, Joh.
3:16. Kun Jumala rakkaudessaan vetää ihmistä puoleensa, hän
vetää tätä Kristuksen luokse. "Tulkaa minun tyköni kaikki..."
sanoi Jeesus.
Kristuksen rakkaus on Jumalan rakkautta. Kun Jumala rakastaa
Kristuksen kauttaan, Kristus vetää syntiset luokseen,
sovituksen ja armon yhteyteen. "Siinä on rakkaus - ei siinä,
että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on
rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme
sovitukseksi." 1. Joh. 4:10. Jumalan rakkaus on Kristuksen
kuolema meidän sijastamme, syntien sovitus.
Kun seurakuntiimme ja keskinäiseen kanssakäymiseemme tulee
tämä rakkaus, ei meiltä kysytä voimaa tai suuria tekoja. Tästä
on kirje Filadelfian seurakunnalle riittävä todistus.
Filadelfian seurakunnalla ei ollut esitettävänään voimaa ja
suuruutta, se oli pieni ja heikko. Se ei kyennyt paljoon.
Mutta silti Herran kirjeessä sille ei ole arvostelun
sanaakaan, vaan ihmeellinen lämpö hohtaa seurakuntaa kohti
(3:8). Voiman käytöllä ei kukaan pelastu, mutta rakkaudella,
joka ilmenee armeliaisuutena, voidaan suuretkin synnit peittää
Jumalan ja ihmisten edessä. Johannes vetoaakin uskoviin:
"Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee
meidänkin rakastaa toisiamme." 1. Joh. 4:11. silloin
vaatimukset muuttuvat auttamiseksi niin kuin Jumalakaan ei
vaadi kun hän antaa Poikansa pelastaa langenneen.
"Filadelfia" tarkoittaa veljesrakkautta. Veljesrakkauden
täyttämälle seurakunnalle Ylösnoussut itse avaa ovet työhön,
eikä kukaan voi sulkea niitä (3:8). Voimaa ei tarvita
rakkauden ilmapiirissä. Herra viihtyy ja tekee suurimmat
tekonsa rakkauden ilmapiirissä. Rukoilkaamme sitä ilmapiiriä.
Rukoilkaamme rakkauden Antajaa tulemaan seurakuntiimme ja
keskellemme. Rukoilkaamme rakkauden hedelmää seurakuntiimme,
sillä ilman rakkautta kaikki työmme palaa poroksi eikä siksi
ketään hyödytä. Sillä rakkaus on anteeksiantamusta, rakkauden
ilmapiiri Kristuksen armon ja laupeuden ilmapiiri.
